Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
"Runoileminen" äänestyslippuun kertoo siitä, ettei mieluisaa ehdokasta ole. Solvaukset kertovat sen vielä selvemmin. Samoin se, että jättää lipun tyhjäksi. Kaikki mielenilmaukset ovat tervetulleita. Olen Vantaalla laskemassa toisenkin kierroksen ääniä. Minulle myös muut kuin numeron 2 tai 6 sisältävät äänestysliput ovat arvokkaita poliittisen ilmaston mittareita. Kansa on...
Kuinka muuten kumppanin liikennejuopumus voisi olla ansio tasavallan presidentiksi pyrkivälle? Siten, että kumppani edustaa sopivaa etnistä vähemmistöä, juopumus stailataan normaaliksi sattumukseksi puolivillaisessa, naisille suunnatussa tv-ohjelmassa ja molemmat kumppanukset edustavat sopivaa seksuaalivähemmistöä.Huomataan kuitenkin, että ...
Kännykällä Puheenvuoroa lataillessa hämmästyttää siirretyn datan määrä:89k, 235k, 601k, 0.89M,...,2.23M,...5.91M ! Data siirtyy, mutta jokainen bitti on energiankulua, minkä varsinkin mobiililaitteella huomaa akun keston lyhyytenä. Miksi Uusi Suomi on maksimoinut Puheenvuoron käyttäjien energianhukan? Mainostenko takia? Toki tiedän, että kuvien latauksen saa vältettyäkin, mutta...
Jättäen presidenttiehdokkaissa sivuun nuorison ja seniorikansalaiset, keski-ikäisen äänestäjän äänestyskoppiin jää tarjolle mielenkiintoinen kattaus ehdokkaita. Kaksi konservatiiviehdokasta, mies ja nainen - kaksi suvaitsevaiston ehdokasta, mies ja nainen.Tähänastiset gallup-tulokset paljastavat kenties odottamattomankin piirteen suvaitsevaiston ja konservatiivien äänestyskäyttäytymisessä. Kun...
Tasavallan presidentin tehtävät keskittyvät ulkopolitiikan johtamiseen. EU:n tultua mukaan kuvioihin unionin asioista on tullut parlamentarismin, joskin europarlamentarismin, piiriin kuuluvia sisäasioita, joissa johtovastuu on eduskunnan "kansallisparlamentaristista" luottamusta nauttivalla valtioneuvostolla. Unionin ulkopuolisista maista puhuttaessa valta ulkopoliittisiin päätöksiin pysyy yhä...
Liikenteen päästöt ovat ilmakehää lämmittäviä, teollisuuden päästöt kokonaisuutena vielä ainakin vuosikymmenen ajan ilmastoa viilentäviä. Maailmanlaajuisesti. Öljyntuotannon huippu nähtiin v. 2005, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että kivihiilen käyttö on kasvanut toisen vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana 29% ja sen lisäksi pelkästään viimeisen vuoden aikana 5%. Tiesitkö tämän...
Tällä päivämäärällä nautituista työeläkkeistä suurin osa on liian suuria.Ne ovat sitä, koska eläkeläisille on myönnetty ansiotulon verokohtelun tasalle pääsemiseksi perusteeton eläketulovähennys, vaikkei eläkeläisellä ole työssäkäyvään ihmiseen verrattavissa olevia pakollisia kuluja mm. vaatetuksen js liikkumisen suhteen.Ennen 1990-luvun puolivälissä alkanutta ansiotuloverotuksen...
Kreikan päätös alistaa lainojensa takaus- ja leikkauspaketti kansanäänestykselle on kuulema herättänyt markkinoilla ja kuukausia paketin parissa ahertaneissa poliitikoissa "epäuskoa ja ärtymystä".Euroopan Unionissa olemme näköjään jo niin tottuneita demokratiasta etääntyneen eliitin harvainvaltaan, että demokratian toteutuminen kansalainen kansalaiselta herättää pahennusta! Oltaisiinpa...
Botuliinista saastuneiden oliivipurkkien ostajia on jäljitetty kanta-asiakaskortille kirjautuneiden myyntitapahtumien perusteella. Asiakasprofiilien tuottaminen päivittäistavarakaupan myynnin perusteella on ollut itsestäänselvyys siitä lähtien, kun kassalla on alettu vilauttaa erilaisia kanta-asiakaskortteja. Sen sijaan jo se periaatteellinen mahdollisuus, että yksittäisten henkilöiden tekemä...
Yhteistä taloutta koskeva päätöksenteko halvaantuu EU:ssa. Tilanne voisi herättää ihmetystä, jos EU:n peruskirja ja EU:lle luodut hallintorakenteet olisi suunniteltu yhteisen talouspolitiikan edistämiseksi. Näin ei kuitenkaan ole: EU-valtionvarainministeriä ei ole, koska ei ole myöskään yhteistä fiskaalipolitiikkaa. Ei ole koskaan ollut tarkoituskaan olla. Kriisioloissa kiireellisiä äätöksiä ei...
Vain viikko, pari sitten iltapäivälehdessä kirjoitettiin kuinka Suomen valtion kassaa oli kasvatettu viime keväästä lähes kaksinkertaiseksi myymällä hyvän luottoluokituksemme lainoja markkinoille. Kassaa oli kertynyt kuulema 10-11 miljardin verran.Mikähän mahtaa olla arvopäivä ERVV:n lisärahoituksen siirrolle ko.luxemburgilaisen osakeyhtiön tilille? Kuuden miljardin euron korkomenot ovat kuulema...
Hallitusohjelma toteaa yks'kantaan, että Suomi ei osallistu jatkossa Kreikkaa tai muita maita koskeviin vakausvälineellä toteutettaviin pelastusoperaatioihin ilman lainaajamaan antamia käypiä vakuuksia lainan takaisinmaksusta. On aika pitää kiinni hallitusohjelmasta, tekipä oppositio sitten mitä tahansa.Kreikka-pokeria on pelattu kuukausikaupalla eikä EU-kumppaneiden saatikka Kreikan pöytään...
Nostetaanpa mediasta (Fifi, Voima-lehden nettijulkaisu) tutkivan journalismin klimppi:- - -Helsingin Sanomat purki pääkirjoituksessaan 16. kesäkuuta:"Vantaan kaupunki on yllättäen muuttanut kantaansa itämetron rakentamisesta Östersundomiin. Etenkin uusi kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd.) ajaa linjaa..."Toimikuntaan [Vantaan Östersundomin luottamushenkilötoimikunta, toim. huom] on koottu...
Otsikossa liikenneministeri Merja Kyllösen (vas) sanoja liittyen autoilun kustannuksiin. Ja ministeri pitää tätä nykytilannetta huonona: kustannusten kuuluisi kohdistua auton käyttämiseen eikä sen seisottamiseen! Tästä olen samaa mieltä vasemmistolaisen ministerin kanssa.Merja Kyllönen suuntaisi nykyisen autoiluun kohdistuvan verotuksen, polttoaineverot mukaanlukien, siten että autoilusta...
Ei yleistetä arkista havaintoa koko vähemmistöä koskevaksi väitteeksi. Sen sijaan tuodaan tämä yksittäinen ja viime kuukausina toistunut havainto kotitalon ulko-ovelta. Huivipäinen lehdenjakajanainen tuli tänä iltana tyhjine kärryineen pihaliittymässä vastaan ja näin hänen rientävän naapuritaloyhtiön pihaan, jossa vastassa oli toinen iäkkäämpi huivipäinen nainen ja tummahipiäinen mies. Lehtien...
Petri Muinonen
Vantaa
Kristillisdemokraatit
Vantaalainen KD-aktiivi. Toimin mm. kehitysmaiden demokratiatuen tunnetuksi tekemisen ja edistämisen puolesta Demo ry:n hallituksessa 2010 alkaen.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?