Humanae vitae Ihmisarvoista elämää sikiöstä senioriin

Suomen brändin näkijä ja sokea piste

Poliisi ja uusmaalainen eduskuntavaaliehdokas  Thomas Elfgren bannasi minut bloginsa jatkokommentoinneista vastattuaan ensin tähän kommenttiini (klikkaa linkkiä). Oliko vastaus ilkeilevä? Hällä väliä! Sen sijaan ehdokkaalta puuttuu herkkyyttä huomata, että blogin otsikoinnissa tuodaan esille varsin eriskummallinen ja vain marginaalisen joukon näkemys siitä, mitkä asiat Suomea vahvimmin maailmalla profiloivat. MINUN mielestäni muukalaisviha ei ole kärkeä lähelläkään.

Lähtemättä tekemään Suomen todellisista brändiaiheista aakkosellista luetteloa Alvar Aallosta  öljypalmusta tuotettuun biodieseliin, kysyn avoimesti mikä ajaa eduskuntavaaliehdokkaan maalaamaan kansaa jakavia juopia sinnekin missä niitä ei ole? Toki RKP on arvokartalla aivan toisessa ääripäässä PS:ään nähden ja Elfgren pitänee tarpeellisena lyötä arkkivihollista kuin vierasta sikaa, mutta PS:n jytkyn takana ei ollut ensisijaisesti edes maahanmuuttajakriittisyys (muukalaisvihasta puhumattakaan), vaan vanhojen puolueiden - RKP mukaanluettuna - huolehtiminen 2000-luvulla kiihtyneessä eriarvoisuuden kasvamisessa jo muutenkin voitolle jääneen kansanosan eduista.

Elfgren ei taida huomata kirjoittavansa myös itselleen ja äänestäjilleen:

"todennäköisimmin valejuttuihin uskovat ihmiset, joiden todellisuudentaju on muutenkin hieman horjuva. Tämän tietävät myös ne, joille valta on tärkeämpää kuin yhteiskuntarauha."

Suurehkon eduskuntapuolueen hutkiminen muukalaisviha-leimakirveellä, muutamista ylilyönneistä yleistäen, ei ole rakentavaa keskustelua. Elfgren on itse tekemässä juuri päinvastoin kuin mihin hän itse kannustaa:
"Yhteiskuntavastuunsa tunteva poliitikko tekee parhaansa koko yhteiskunnan hyväksi. Hän ei syrji yhteiskunnan heikompiosaisia. Hän ei riko, ei varsinkaan sellaista, jota ei osaa korjata."

PS:n kannattajissa heikompiosaisiakin on paljon runsaammin kuin RKP:n joukoissa, sano minun sanoneen! Paheksun perusteetonta arvostelua sitä ehdokkaiden ja kansanedustajien enemmistöä kohtaan, joka haluaa kuulla kansan mielipiteitä vaalikentillä ja tehdä heidän toivomaansa politiikkaa, olkoonkin että se edellyttää mm. avointa keskustelua maahanmuuton kulutaseesta ja siitä, onko Suomessa kansalaisten enemmistön mielestä muita ja mahdollisesti tärkeämpiäkin rahanreikiä. RKP ei tätä keskustelua halua ja lisäksi pyrkii olkinukkeja ja mielikuvituksellisia kärjistyksiä kyhäten hiljentämään sen vähän asiallisenkin keskustelun joka aiheesta on saatu aikaan.

Toistan Elfgrenille saman mitä kommentissanikin: vaalipaniikki taisi iskeä, "nothing but the truth" ei enää riitä otsikoissa nousemiseen. Otan osaa (mutten ehdokkaana vaaleihin).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Suomen ruotsalaiset ovat todella rasistisia suomen kielisille. Syytä en osaa kertoa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Blogisti Thomas Elfgren ei suvaitse minkäänlaisia poikkeavia mielipiteitä ainakaan hyvin perusteltuina.

Niiden esittäjät hän välittömästi bannaa pysyvästi pois kommentoimasta blogissaan.

Petri Muinonen

Kun kohtaan arkipiirissäni mm. harrastusteni vuoksi viikottain enemmän maahanmuuttajia kuin ns. kantasuomalaisia, monesti voin vain ihmetellä mistä Elfgren ammentaa mm. Facebook-päivityksiinsä heittoja kuinka suomalaisilla olisi pelkoja tuoda Suomeen ulkomaalaista puolisoaan tms. Kenties hän tuntee vain esim. afrikkalaislähtöisten henkilöiden tilannetta (asemapaikkansa puolesta) ja mutkattomasti yleistää ne, olettaen että muillakin menee yhtä huonosti? Haluaisin ihan oikeasti ymmärtää, miten maahanmuuton todellisuudesta voi saada noin vinksallaan olevan kuvan.

Käyttäjän Juha-PekkaVaarala kuva
Juha-Pekka Vaarala

Sokea piste, tahallinen tai tahaton, itse kullakin.
Yleinen ilmapiiri maahanmuuttajia kohtaan eroaa hyvin paljon paikkakunnittain, jopa kaupunginosittain. Yleensä alueilla, joissa asuu paljon opiskelijoita, suhtautuminen ulkomaalaistaustaisiin ja vieraspaikkakuntalaisiin on avointa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Maahanmuuttokriittisyys on PS'n brändi ja kun PS otti nimen perussuomalaiset niin kaikki heidän profilointinsa vaikuttaa suomikuvaan. Vihreät jotka sentään suojelevat suomalaista maisemaa voisivat ottaa nimen aitosuomalaiset.
Luulen että se puoluenimi tulee aina ärsyttämään ihmisiä. Koenkin että ärsyttäminen ja provosointi on keskeistä puolueessa. Tappelupuolue.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kuten huomaat Petri, niin Sinut on siirretty perussuomalaisiin (PS) kuuluvaksi. Noin suurta voi olla viha yhtä kansanosaa kohtaan. Suvaitsevaista? Kaukana siitä. Voisi jopa käsittää tuollaisen jatkuvan kommentoinnin olevan vihaan yllyttämistä, joten ei ihme että kansalaiset ovat jakaantumassa.

Eihän tuota kirjoitetusta kommentista voi muutoin ymmärtää, kun kirjoittaja kertoo profiilissaan kuuluvansa KD:hen.

"Maahanmuuttokriittisyys on PS'n brändi ja kun PS otti nimen perussuomalaiset niin kaikki teidän profilointinne vaikuttaa suomikuvaan. Vihreät jotka sentään suojelevat suomalaista maisemaa voisivat ottaa nimen aitosuomalaiset.
Luulen että teidän puoluenimenne tulee aina ärsyttämään ihmisiä. Koenkin että ärsyttäminen ja provosointi on keskeistä puolueessanne. Tappelupuolue."

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kiitos huomautuksesta, korjasin viitteet Muinoseen persuna mikä oli silkkaa vauhtisokeutta.
Mutta nyt on nopeita johtopäätöksiä sitten minun lisäksi tehnyt myös blogisti koska T.E.n blogi tosiaankin on ei-kommentointitilassa. Kun joutuu banniin esim himobannaja Tossavaisen mukakeskusteluketjuissa niin saa nimensä yliviivatuksi. Tossavainen banni-intoineen on yksi syy minun persuantipatialleni. Nykyään kyllä itsekin meinaan aloittaa nimettömien bannauksen koska se ei ole vastavuoroista että toimii täällä eri ehdoilla kuin muut. Taitavat olla jostain äärijärjestöistä nuo nimettömät kun vaikuttavat homogeeniseltä trolliarmeijalta.
Äärijärjestöjen kuten Finnish DL ja SVL hyödyntäminen kuorona on toinen asia joka saa kammoksumaan persuja. Persut eivät kertakaikkiaan profiloidu selkeästi suhteessä äärioikeistoon, korttisanajärjestöihin jne.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen
    "Nykyään kyllä itsekin meinaan aloittaa nimettömien bannauksen koska se ei ole vastavuoroista että toimii täällä eri ehdoilla kuin muut. Taitavat olla jostain äärijärjestöistä nuo nimettömät kun vaikuttavat homogeeniseltä trolliarmeijalta.
    Äärijärjestöjen kuten Finnish DL ja SVL hyödyntäminen kuorona on toinen asia joka saa kammoksumaan persuja. Persut eivät kertakaikkiaan profiloidu selkeästi suhteessä äärioikeistoon, korttisanajärjestöihin jne."

Ehkäpä se vastavuoroisuus puuttuu yksinkertaisesti siitä syystä, että näet nämä keskustelukumppanit "homogeenisenä trolliarmeijana", etkä keskustelukumppaneina ensinkään. Tuollainen "taitavat olla jostain äärijärjestöstä" -tyyppinen inhon lietsonta ei ainakaan kohenna tilannetta.

Vauhtisokeutta on todellakin havaittavissa. Sen verran reippaasti tulee tuota samaa FDL- ja SVL-osastoa ilman sen kummempaa näyttöä. Mielestäni tämän "profiloitumisen" paras näyttö on se, että esim. juuri kovasti pelkäämäsi FDL on tehnyt pesäeroa niin meihin kuin muihinkin poliittisiin järjestöihin.

Pienenä vinkkinä myös ihan äärijärjestöihin tai mihinkään ryhmittymään kuulumattomat kansalaiset ovat saaneet kyllikseen monikulttuurisuusliturgiasta.

Petri Muinonen

Kiitos Sirpa, että kopsasit Sini alkuperäisen tekstin tähän. Ehdin sen jo näkemään, mutta aika nopsasti Sini sen oikaisi. Sinin sokea piste sattui kai puoluekantani kohdalle!

Vihreillä kuten ärkoopeeläisilläkin on unohtunut, että PS:lle äänensä antaneet ovat ihan saman arvoisia ihmisiä kuin hekin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Petri, puoluekantasi hän mitä ilmeisimmin oletti kirjoituksesi perusteella olevan PS, kun "erehdyit" kirjoittamaan Perussuomalaisista. Ei tarvitse muuta kuin muistella hänen kommenttejaan yhtenä pötkynä, niin paljastuu katkera viha PS-puoluetta ja kaikkia tuon puolueen kannattajia ja puolustavia kohtaan. Sanotaan että viha lisää vihaa. Lieneekö tuo sitten asianomaisen tarkoituksena? Jokainen vetäköön omat johtopäätelmänsä. Ei se ainakaan omasta mielestäni suinkaan suvaitsevaista ole.

Petri Muinonen Vastaus kommenttiin #11

Sirpa, ei ole edes ensimmäinen kerta kun näin on käynyt. Taisi edelliselläkin kerralla olla vihreiden kommentoija, jolla oli oma vakaumuksensa puoluekannastani. Silloinkin kyse oli siitä, että ihmettelin suuren puolueen esittämien asianäkökulmien ohittamista leimakirveen heiluttelulla.

Ja joo, tuo kappaleisiin jakamaton pötkötekstityyli kertoo itsessään jotakin miten haltioituneena (värikkäämpiä ilmaisuja välttääkseni) kommentti on kirjoitettu. MUTTA on hyvä, että on olemassa noin intohimoisia ihmisiä. Se into olisi vain parempi kanavoida myönteisen kautta, ei katkeruuteen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund Vastaus kommenttiin #11

Sirpa, en usko Sini Lappalaisen "vihaavan" ps-puoluetta sen enemmän kun heitä äänestäviäkään. Itse politiikkaa 60-luvulta seuranneena ja myös itse siihen osllisuneena koen persut ilmiönä erittäin vastenmielisenä. Kun puolue hakee voimansa hyökkäämällä yhteiskuntamme huono-osaisimpia kohtaan joita maahanmuuttajat kiistämättä ovat ja asettavat heidän vastaakkain kantasuomalaisten huono-osaisten kanssa ollaan vaarallisella tiellä jota ei voi sivistysvaltiossa hyväksyä. Itse jo kohtuullisen pitkän elämäni aikana olen nähnyt ja kokenut sulkeentuneen ja ummehtuneen Suomen avautuvan ja kansainvälistyvän ja nyt persut haluaisivat katkaista tämän kehityksen ja eristää Suomen ja meidät suomalaiset muusta Euroopasta ja eurooppalaisista tänne kylmään pohjolaan, minulle se ei käy ja siksi en koskaan voisi edes kuvitelmissanikaan äänestä persuja, vaikka en heitä vihakkaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #15

Arto, sinulla on oikeus noihin mielipiteisiisi ja esittämiisi väitteisiin, joihin minä en puolestani voi yhtyä- Näkemyksemme ovat siis täysin erilaiset. Kuvittelet jotain ilman syytä. Kukaan ei ole käsitykseni mukaan ensikään kertonut haluavansa sulkea rajoja. Tuo on omaa mielikuvitustasi.

Se että jotkut kansalaisistamme ovat puolustamassa ensisijaisesti verovaroillamme kantasuomalaisia ja maassa asuvia veronmaksajia ylipäätään on pelkästään mielipide ero. Et sinäkään voi vaatia että sinun esittämäsi kanta on se ainoa oikea. Et voi tehdä päätöksiä muiden puolesta. Anna arvo toisellekin!

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Petri Muinonen, minusta tuntuu, että olet erehtynyt tuosta bannaamisesta. Hän näyttää sulkeneen kommentoinnin yöksi, joten ei kukaan mukaan pääse kommentoimaan. Taisit polttaa päreesi syyttä.

Petri Muinonen

Petra, näyttääkö sinusta, että poltin päreeni? Elfgrenillä oli jo muutenkin kommenttien ennakkotarkastus aktivoituna, joten vaikea nähdä syytä estää vastaaminen ellei sitten halua koko keskustelua lopettaa.

Katson omassa blogissa jatkokommentoinnin hyväksi tavaksi jatkaa keskustelua, jos toisen blogissa ei haluta avointa debattia. Ihan hyvä näin, muutkin Elfgrenin bannaamat voivat sanoa sanottavansa täällä, jos haluavat

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ymmärrätkö, Muinonen: minäkään en voinut kirjoittaa blogiin eikä kukaan muukaan. Ei ole kyse bannaamisesta vaan kommentoinnin sulkemisesta. Elfgrenillä on oikeus sulkea kommenttiosio yöksi tai jos hänellä ei ole aikaa moderoida blogiaan.

Bannaamisen näkee ainoastaan siitä, jos kommentointitoiminnon tekstin yllä kulkee poikkiviiva. Jos tätä tai kommentointitoimintoa ei ole edes näkyvissä, kommenttiosio on ainoastaan kiinni.

Uskon edelleen, että olet erehtynyt ja tehnyt sen pohjalta virheellisiä johtopäätöksiä.

Petri Muinonen

Petra Nyqvist,tiedostin toki jo edellisestäkin virheellisen johtopäätökseni. Toimenpiteeni debatin jatkamiseksi oli siitä huolimatta hedelmällinen, kiitos myös sinun.

Motiivit blogin sulkemiseen tuntee vain Elfgren itse, turhaa sinunkaan niistä spekuloida sen enempää.

Toimituksen poiminnat