Humanae vitae Ihmisarvoista elämää sikiöstä senioriin

Kun infrastruktuurista tulee rasite kilpailukyvylle

Markkinaehtoisesti eläen pääkaupunkiseudulla ei olisi nykyisen kaltaista työntekijöiden asuntopulaa eikä hintakilpailukykyä rapistavia liiketilojen vuokratasoja. Työ- ja opiskelupaikkojen maantieteellinen jakautuminen olisi tasaisempaa kautta pääkaupunkiseudun. Joukkoliikennereitistö tukisi itsenäisten ja nykyistä vetovoimaisempien kaupunkikeskusten verkkoa myös Helsingin naapurikaupunkien puolella. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja kautta poliittisen kentän vikistään työtulon riittämättömyydestä toimeentuloon ja asumisen kalleudesta. Miksi siis näin? Koska Helsinki. Ja koska valtio.


Infrastruktuurista puhuttaessa pitää tunnustaa sen kahdenlaiset vaikutukset: yleisesti kuvitellaan, että infrastruktuurin lisääminen vain ja ainoastaan lisää kilpailutekijöitä. Markkinaehtoisessa kehityksessä näin onkin; sen sijaan julkisrahoitteinen infrastruktuurin muodostaminen on tulonsiirtoa yrityksiltä ja työntekijöiltä kohteisiin, jotka eivät suoranaisesti tue liiketoimintalähtöisiä yksityisen sektorin tarpeita. Tällöin infrastruktuurista voi tulla markkinaa vääristävä tekijä ja pahimmillaan hintakilpailun este.


Kansallisesti kustannettujen EU-tukienkin suhteen on kysytty miksi EU:ssa tiedettäisiin meitä paremmin, mihin omat resurssimme pitäisi kohdentaa. Sama toimii pienemmässä mittakaavassa verotuksella kerättyjen eurojen ja poliittisin päätöksin jaetun tukirahan suhteen: miksi poliitikko olisi pätevä kohdentamaan nuo eurot paremmin kuin työntekijä tai yritys?

Tässä vaiheessa poliitikko nostaa oikeudenmukaisuus-kortin (eivätkä vain demarit!). Vähempiosaisia pitää tukea. Miksi? Jotta he voisivat pienituloisinakin asua siellä missä työtäkin on. Näin kaikki alkoi kauan sitten, hyvä niin. Mutta siitä on kuljettu pitkä tie ja tuet eivät enää turvaa työntekijän, vaan lähinnä työttömän oikeuksia. Mitä oikeuksia? Oikeutta asua siellä missä on koko pienen ikänsä asunut. Samassa kaupunginosassa, samassa kaupungissa. Kustannuksilla ei väliä, koska Helsinki ja toimeentulotuesta kustannetaan myös asumista.

Tukijärjestelmästä on tullut markkinoita ohjaava hirviö. Se nostaa jo pelkästään Helsingissä asumisen hintaa puolella miljardilla, joka vuosittain kannetaan Helsinkiin erinäisinä asumisen tukina. Indeksikorotuksista on tullut automaatti, joiden mukaan vuokria nostetaan.

Mutta palataanpa infraan. On olemassa staattista infraa; teitä, ratoja, tietoliikenne- ja energiaverkkoja. Ja dynaamista infraa, mm. virastoja, koulutuspaikkoja, joukkoliikenneyhteyksiä. Lähinnä nk. mittakaavaetuihin perustuvin lakkautus- ja keskittämispäätöksin Helsinkiin on tuupattu paljon sellaista infraa, jolla ei ole mitään perustelua sijaita juuri Helsingissä. Päinvastoin: virastojen ja oppilaitosten sijoittuminen keskitetysti Helsinkiin lisää asuntokysyntää, liikenneinvestointeja ja ylenmääräisiä joukkoliikennevuoroja sinne, missä ensisijaisesti yksityisen sektorin työntekijöiden pitäisi kyetä löytämään kohtuuhintaisia asuntoja. 


Loppujen lopuksi yksityinen sektori ja sen työntekijät on se taho, joka viulut maksaa, niin virastojen, koulutuksen, oppilaitosten kuin kaikkien niiden työntekijöidenkin osalta. Yksityisen sektorin ehdoilla talouttamme tulisi ohjata, jos haluamme kilpailussa pärjätä. Julkinen sektori kerää veroja ja ottaa lainaa sen katteeksi, mitä elää yli varojemme. Ja julkinen sektori sijoittaa dynaamiseen infraan typerästi juuri siellä, missä seinät ja työ ovat kaikkein kalleimpia. Nämä opiskelijat ja julkisen sektorin työntekijät nostavat Helsingin hintatasoa, eritoten asumisen osalta, myös omilla tuloillaan -  siis niiden tukieurojen lisäksi.

Helsingillä olisi mahdollisuus antaa oppilaitosten sijoitteluin ja HSL:n joukkoliikenneverkon muutoksin tukea vahvojen kaupunkikeskusten syntymistä naapureiden puolelle. Sitä helsinkiläiset poliitikot eivät halua: kaikki muutosvaatimukset on helppo torpata äänienemmistöllä missä tahansa instanssissa näitä asioita sitten käsitelläänkään. En ihmettele, ettei YTV saanut aikaan kaupunginrajoja ylittäviä palveluita tai oikeasti merkittävää, säteittäistä bussireitistöä kehittyvien kaupunkikeskusten ympärille. Sama kankeus vaivaa nyt HSL:ää. Kaikki yhteydet Helsinki-keskeisesti, Helsingin ehdoilla.

Matka kansainvälisesti kilpailukykyistä pääkaupunkiseutua alkaa dynaamisen infran viemisellä sinne, missä kasvu ei maksa niin paljon kuin Helsingin kantakaupungissa. Katse on kohdistettava tiukasti hyvinvointimme tekijään eli yksityisen sektorin yrityksiin ja niiden kasvuedellytysten luomiseen. Tukipolitiikkaa ja "virkamies edellä ja paraatipaikalla" -ajattelua on voitava tarkastella kriittisesti ja vaiheittain luopua rahan kantamisesta sinne, missä toimeentuloa on kalleinta ylläpitää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Vanhasen puutarhakaupungit ovat utopiaa niin kauan kuin leppävaarat, myyrmäet, malmit, matinkylät, tikkurilat ja itäkeskukset pysyvät Helsingin niemen satelliitteina eikä niiden kehittymistä kaupunkikeskuksina tueta mm. bussilinjastojen rakennetta muuttamalla.

Toimituksen poiminnat