*

Humanae vitae Ihmisarvoista elämää sikiöstä senioriin

Presidentti valitaan, ehdokkaasta viis!

Suomen sitkeimmän presidentiksi pyrkyrin vaalitentti muistutti, miksi en äänestäisi ikinä tuon instituution haltijaksi myöskään sosialistia, pankkiiria, juristia tai ay-jyrää - enkä varsinkaan silloin kun kyseessä ovat vanhat herrat tai rouvat, joiden kosketus kansamme tulevaisuuden tekijöihin on vähintään sukupolven mittainen. Maamme onneksi presidenttiä äänestäessään lähes kaikki suomalaiset päätyvät kanssani samalle linjalle, ainakin mitä tulee sosialisteihin ja ay-politrukkeihin! :)

Presidenttiehdokas, jota äänestän, on johtaja-ainesta. Johtajan kykyjä haen ensisijaisesti ja niitä olen nähnyt; ajankohtaista substanssia presidentiksi valittu saa kerrytettyä avustajien ja tiedonsaantioikeuden kautta. Paino sanalla ajankohtaista: diplomatiassa ei saa kuitenkaan liikaa nojata vanhoihin käsityksiin tai lähestymistapoihin, vaan monesti eilisen käytäntö pitää olla valmis heittämään romukoppaan uusien tosiasioiden valossa. Siinä suhteessa vanhojen herra ja rouva presidenttien takertuminen menneisiin ajatusmalleihin on kenties jopa suurempi riski kuin kokemattomuus.

Haen presidentti-instituution haastajaa ja nuoruutta, jottei kaikki politiikka olisi sukupolvien kuilun takana niistä, jotka joukottain syrjäytyvät - ja osin syrjäytetään.

Toimittajan kysellessä ulkopoliittisista meriiteistä Laura Huhtasaarella, ehdokkaalla nro 5, ei ollut paljon lyödä pöytään. Mutta oliko Donald Trumpillakaan?  Kun ulkopolitiikkaa lopultakin  tehdään valtioneuvoston kanssa yhteistyössä, kovin valtavia floppeja ei fiksu ja jämäkkä presidentti tee. Eli neuvoa on saatavilla, ja sitä tulee valikoiden ottaa vastaan. Rohkenen väittää, että Trumpin haasteet ja erehdyksistä koituvat riskit ovat ihan eri kategoriassa kuin sentään ihan järjen kanssa politiikkaa tekevän Huhtasaaren.

Miksi siis tämä eksoottinen vaihtoehto? Miksi äänestän häntä?

Äänestän arvojohtajaa. Ensiksi tietysti julkikristittyä, joka ei häpeä uskoaan. Ei väliä, vaikken kirjaimellisesti otetusta luomisuskosta perustakaan. Ei se haittaa. Kummempaakin on nähty: mm. presidentti, joka toimittajien edessä Venäjällä mainitsee jälkikasvunsa vahingoksi! Niinpä: tärkeämpiä Huhtasaaren kanssa jakamiani arvoja minulle ovat ihmiselämän itseisarvo (siinä missä Sauli Niinistölle mm. eutanasia on vain terveydenhoidon keinovalikoimaa, jota hän täysin peukuttaa) ja vapaus.

Vapaus. Huhtasaari mainitsi presidenttitenttinsä puheessa sananvapauden tilasta ja vallanpitäjien huolesta, ellei suorastaan pelosta erilaisten mielipiteiden esittämistä kohtaan. Hän ei osoitellut ketään, se olisi ollut tarpeetonta: sekä hiljennetty vähemmistö että median mielipidefiltteröinnin harjoittajat ymmärsivät kyllä, kelle puhe oli tarkoitettu. Valtamedian uhrit saattoivat jäädä koko asiasta autuaan tietämättömään kuplaansa.

Suomen mielipideilmaston tilanne on paradoksaalinen: yhtäältä lehdistön vapaus luokitellaan maailman parhaimpien joukkoon, toisaalta mediassa ei päästetä lävitse mielipiteitä, jotka poikkeavat liikaa sosiaaliliberalistisen maailmankatsomuksen valtavirrasta. Huolestuttavinta on se, että myös aivan kiihkottomia, asiantuntijoiden kannanottoja mm. alaikäisille tarjottuihin nk. sukupuolen korjaushoitoihin sensuroidaan - mm. juuri Puheenvuoro-palvelun toimesta. Tarvitaan mielipideilmaston muutos.

Tässä edellä siis vain pari itselleni tärkeää aihetta. Huhtasaari edustaa sellaista siviilirohkeutta, jonka kyky taistella pinttyneitä valtarakenteita tai -asetelmia vastaan ei rajoitu #metoo -ilmiön tyyppisiin,  poliittisesti korrekteihin ulostuloihin. Tarvitsemme vapaata keskustelua, antamatta toisten puolesta loukkaantujille ylisuurta medianäkyvyyttä. Rohkeutta on tuoda esiin ne oletetut loukkaajat ja loukkaantujat itse, jos heitä on.

Politiikkamme on jo vahvasti elitistynyt: päättäjien Suomi on kovin yksivärinen ja haalea siihen verrattuna, mitä pinnan alla kytee. Siinä Nils Torvalds onkin todella oikeassa, että muiden maiden tapaan jako voittajiin ja luovuttajiin on tapahtumassa, myös Suomessa. En sano häviäjiin, koska kyseessä eivät ole vain heikosti pärjäävät kansalaiset. Sanon luovuttajiin, koska nämä ihmiset luopuvat politiikasta, julkisesta sanasta ja lopulta demokratiasta, koska ne eivät enää toimi vaikuttamisen eikä näemmä aina edes mielipiteen ilmaisemisen kanavina. Somen ja räyhäryhmien kautta saa enemmän konkreettista aikaan, kun media on enää vain eliitin puhetorvi eikä tuo esiin moniarvoisen Suomemme todellisuutta.

Äänestän Huhtasaarta ylipaineventtiiliksi. Ja suosittelen lämpimästi, että sinä teet samoin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Heh, vähän yllätyin valinnastasi, mutten suinkaan moiti. Ei muuten, mutta kun KD-puolue oli jo löytänyt "riittävän kristillisen" ehdokkaan.

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Joo: olin itsekin puoluekokouksessa ja säästääkseni hyvän puheenjohtajamme juuri nyt käynnissä olevalta mutapainilta äänestin puolesta. Siis sen, että Niinistöä suositellaanehdokkaaksemme. Vapaus on kuitenkin toimia ja jopa julistaa toisin.

On olemassa kristillisdemokratiaa, poliittista realismia... vaikka mitä, joiden mukaan päätyy aina eri ehdokkaaseen. Minulle presidentin vaali on puhtaasti henkilövaali ja siinäkin vahvasti tämän päivän henkilön valinta, ei hänen historiansa tai edes meriittiensä.

Historia kultaa muistot. Pillipiipari on lumonnut lähes kaikki.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Hyvä kirjoitus, vapaa ennakkoluuloista.

Itse katson että joskus täytyy tehdä jotain. Meillä media ja poliitikot huutavat kuorossa että poliikantekijöitä pitäisi nuorentaa, ettää vanhasta kulttuurista pitäisi päästä eroon. Puhutaan suomettumisesta, hyvä-veli-järjestelmisä ym.

Sitten kun pitäisi tehdä niin ripsutaudutaan jälleen siihen vanhaan tuttuun, paljolti mädäntyneeseen kulttuuriin.

Tuolla vaaditulla muutoksella ei itse asiassa tarkoiteta muutosta muuta kuin niin että muutoksen täytyy tapahtua niin etä "me" pääsemme valtaan. ( Meinasin kirjoittaa että me#too )

Huhtasaari edustaa montaa asiaa näissä, nuorta, uutta polvea, vanhasta vapaata kulttuuria, rehellistä ja rohkeaa ja ennen muuta kulttuuria joka asettaa maan edut muiden edelle.

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Mainitset, Jocke, monta seikkaa, joita minäkin olen tuumaillut. Irtiottoa tarvitaan myös suurten ikäluokkien hegemoniasta monen vanhan puolueen todellisina ruorinpitäjinä. Jos mitään ei tehdä, tämänkin nousupurähdykse hedelmät kanavoituvat niille ikäluokille, jotka eivät enää työtä tee tämän yhteiskunnan rakentamiseksi. Velanottokin jatkuu, Lauran ikäpolven ja nuorempien jäädessä maksajiksi.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Et viitsisi mollata suuria ikäluokkia. Kuulun siihen suurimpaan. -47. No tämä tästä.

Joku tuolla kyseli Niinistön suosion perusteita ja ne ovat nähdäkseni seuraavat:

1. Hän kiipesi tsunamia karkuun sähkötolppaan
2. Hän avioitui 30 vuotta nuyoremman kanssa sopivasti edellisiin vaaleihin.
3. Hän sa vaalivauvan sopivasti vaalipäivänä.
4. Hän ei ole tehnytmitään presidenttikaudellaan.

Olet kristillisdemokraatti, itse olen ateisti. Siitä huolimatta kannatan rehellistä ehdokasta joka ei häpeä omaa vakaumustaan vaikka se onkin kristillinen. Katson että se on jopa eduksi presidentin viranhoidossa. Se antaa hyvän moraalisen pohjan.

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen Vastaus kommenttiin #6

Väyrysen-Niinistön-Torvaldsin ja toisaalta Huhtasaaren ikäluokkien välinen kuilu on aikamoinen, niin ajattelutapojen, niiden sovinnaisuuden kuin näköalojen ja tulevaisuuden huoltenkin suhteen. Mollaamisesta ei sentään ole kyse

Tuli vain mieleen tämän railon taloudellinenkin puoli, jonka esille ottamiseen tämä ei kenties ole se otollisin asiayhteys eikä hetki... Silti tämän verran lisää aiheesta: en ole itsestäni tai edes ikäisistäni 70-lukulaisistakaan huolissani, mutta sitä nuorempia odottaa todellinen eläkeläisköyhyys - erityisesti, jos syntyvyyden laskukin vielä kiihtyy. Suurten ikäluokkien onni (eikä pekästään se, kyllä politiikassa on paljon työskennelty sen eteen) on, että heillä eläkkeiden suhde ansioihin on kaikkien aikojen huipulla, ja ennusteiden mukaan tulee myös huippukohdaksi jäämään. Nuoremmille ikäluokille jää vähemmän jaettavaa.

Ja Niinistön ansiot... ehkä kuitenkin voi rauhassa keskittyä siihen, mitä Lauralla on annettavaa. Lista on vakuuttavampi. Sitäpaitsi Lauran haastatelussaan mainitsema kristittyjen ja juutalaisten yhteinen rukousaamiainen ei ole maailmanpoliittisesti lainkaa pieni juttu; seuraan tilanteen kehitystä katolisen maailman puolelta hyvin läheltä itse lähentymisen tekijöitä ja voidaan puhua todella isoista muutoksista sekä jaetun tilannekuvan muodostamisesta, mitä tulee mm. perheen asemaan yhteiskunnan peruspilarina.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Erittäin hyvin perusteltu kirjoitus. Tätä samaa asiaa, me "täysissä järjissämme" olevat, olemme toivoneet ja kannattaneet sekä kannustaneet. Vaalikoneilla yli 40 % suositelluista on Huhtasaari. Ylivoimaisesti eniten! Täytyy todeta että ahdasmielistä on äänestäjäkunta joka siitä huolimatta äänestää vastoin omaa vakaumustaan, vain "oman puolueensa" ehdokasta. Eihän meillä Suomessa ole pian mitään "omaa"! Ei edes mielipidettä, vaan sekin määrätään ylhäältä eliitin lasipalatseista! Onko järkeä?

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Max Stenbäck vastasi toisessa blogissa näin kun kyseessä oli tuo vaalikoneen prosenttiluku: "

Jostain syystä mm. Yle ei julkaise kuka on sen vaalikoneen suosituin, mistähän jobntuu?

Se johtuu siitä, ettei vaalikone kerro mitään ehdokkaan suosituimmuudesta. Vaalikone laskee ehdokkaan ja vaalikoneen käyttäjien vastausten korrelaatiota. Miten ajattelit vaalikoneesta luettavan suosituimmuutta? "

Vaalikonetta voi jokainen käyttää niin monta kertaa kuin haluaa joten se ei kerro yhtään mitään ehdokkaiden suosituimmuudesta.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Blogistilta hyvä ja perusteltu blogi. Siihen ei ole lisättävää, eikä pois otettavaa.

Mielestäni Markku Nieminen on kommenttinsa kahdessa viimeisessä lauseessa tiivistänyt asiat lyhyesti ja hyvin.

Samaa mieltä.

Toimituksen poiminnat