Miksei turve pala, vaan hiiltä laivataan?

Liikenteen päästöt ovat ilmakehää lämmittäviä, teollisuuden päästöt kokonaisuutena vielä ainakin vuosikymmenen ajan ilmastoa viilentäviä. Maailmanlaajuisesti. Öljyntuotannon huippu nähtiin v. 2005, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että kivihiilen käyttö on kasvanut toisen vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana 29% ja sen lisäksi pelkästään viimeisen vuoden aikana 5%. Tiesitkö tämän? Ylen Puheessa asiantuntijat laukoivat numeroita yhden toisensa perään, paljon tilastoja, paljon projisointia tulevista päästöistä erilaisilla oletuksilla energiankulutuksen kehitysurasta.

Suomessa fossiilisten polttoaineiden ja sellaiseksi luokitellun turpeen osalta eletään kummallisessa tilanteessa: kivihiilen polttoa ollaan valmiit ylläpitämään, koska siten ulkoistetaan energiaraaka-aineen louhinnasta aiheutuvat ympäristöhaitat rajojemme ulkopuolelle. Laivarahtauksen ansiosta ja hiilivoimaloiden ollessa rannikon tuntumassa myös kuljetuksen ympäristöhaitat Suomessa on pitkälti minimoitu. Vaihtotasetta ollaan valmiita heikentämään merkittävän hiililaskun mitalla, vaikka "yhtä fossiiliseksi" luokitellun suomalaisen turpeen kaupallinen arvo nykyisin hinnoin ja nostokustannuksin on tuoreen inventoinnin perusteella 800 miljardia euroa.

Myös hyödynnettävät uraanivaramme ja sähköntuotantomme korkea ydinvoimaosuus muodostavat epäyhtälön. Uraani louhitaan ja rikastetaan ulkomailla, vaikka molempiin olisi Suomessa ajan kanssa teknologiset valmiudet. Toki uraanin rikastaminen on myös geopoliittinen jännitystekijä, mutta ehkä energiatalouden realiteetteihin vastaaminen silti ymmärretään Suomen kohdalla paremmin kuin eräiden islamilaisten tasavaltojen tapauksessa.

Olemmeko energiataloutemme osalta länsimaiden suurimpia nimbyjä? Vaikka voisimme nykyisellä elin- ja kulutustasollamme sälyttää energialähteidemme ympäristöhaitat kolmansiin maihin, onko meillä siihen moraalista oikeutusta, tai jos jonkun mielestä on jopa velvoitus, ketä kohtaan? Ovatko suomalaislapset arvokkaampia kuin nykyisten uraani- tai kivihiilikaivosmaiden lapset?

Ylipäätään suomalaisesta luonnonvarastrategiasta pitäisi käynnistää laajempi keskustelu. Miksi uusien suurten kaivosten perustaminen ja muun maailman raaka-aineaitaksi ryhtyminen tuntuu poliitikoista luontevalta samaan aikaan, kun metsäteollisuuden ja muunkin vientiteolisuuden kohdalla korostetaan korkeamman jalostusarvon merkitystä? Miksei energiataloudessa voida hyödyntää kotimaisia resursseja, parantaa vaihtotasetta, työllistää ja pyrkiä omavaraisuuteen? Miksemme halua kantaa osaamme elintasomme aiheuttamasta ympäristörasituksesta energiaraaka-aineiden osalta, mutta muiden raaka-aineiden osalta kantaisimme mielellämme myös muiden maiden kulutushysterian seurauksia?

Toinen merkittävä kipupiste on suomalaisessa suhtautumisessa vihreään teknologiaan. Olemme reaktiivinen, loppumattomien mietintöjen ja jahkailun maa. Hallitus toisensa perään laittaa virkamiestyöryhmiä laatimaan mietintöjä. "Meidän tulee olla edelläkävijöitä siinä ja siinä"... mutta kun tulee aika investoida tai laskea käynnistyskynnystä, ollaan täysin kädettömiä. Näin menetettiin mahdollisuus tuulivoimateknologian edelläkävijäksi, vaikka se mitä olisi pitänyt tehdä oli alan toimijoiden tiedossa jo vuosikymmentä aikaisemmin. Samaan ollaan kaatumassa sähköautoiluun liittyvien innovaatioiden ja rahoituksen osalta. Suomessa, toisin kuin esim. Ruotsissa tai Saksassa, ei ole verotuksellista tukea sähköautoiluun. Sähköautojen tyyppihyväksyttäminen on liian kallista yksityisille keksijöille ja kokeilijoille, joita on jo merkittävä joukko. Akkumateriaaliksi soveltuvaa, harvinaista litiumia tuottava kaivos myytiin ulkomaille valtionyhtiön keskittyessä ydinliiketoimintaansa, vaikka autonakkujen tuotannolla oli mahdollisuus kehittyä omaksi vahvaksi segmentikseen teollisessa kentässämme. Tästä on strategia kaukana.

Olen saanut tietää, että Oulun yliopistolla on henkilöitä, joilla on korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulutason mekaniikan ja autoalan osaamista sekä jo pitkälle viety selvitys sähköautotehtaan perustamiseksi Suomeen. Alalla olisi ilmiselvästi edellytykset kehittyä, jos riskirahoitukseen, sähköautoilun verotukseen ja innovaatioiden prototyyppeihin liittyvään byrokratiaan haluttaisiin oikealla tavalla tarttua. Mistähän löytyisivät ne poliitikot, jotka ymmärtäisivät poliittisen vastuun päälle ja ottaisivat riskin sen sijaan, että hautaisivat menestymisen mahdollisuudet monivuotiseen virkamiespuljaukseen?