Jutta Urpilaisen neuvonantajat saattavat olla riittävän ymmärtämättömiä, että voisivat sallia
hallitusohjelmaan taseperusteisen pankkiveron transaktio- eli pörssiveron sijasta. Pari
viikkoa sitten aamutv-lähetyksessä jo pari toiveikasta pankkialan
ihmistä tulkitsivat SDP:n pankkiverovaadetta taseperusteiseksi veroksi.
Hyvät hallitusneuvottelijat, yrittäkää tehdä myös vasemmistopuolueille
selväksi, että taseperusteinen pankkivero jää ihan tavallisten
pankkiasiakkaiden maksettavaksi, kun pankki kerää sen kaikilta
asiakkailtaan.
TV1:n JälkiviisaissaKalle Isokallio totesi ääneen sen mitä valituksi tulleista kansanedustajista tuskin kukaan oli uskaltanut sanoa: asuntolainojen korkojen verovähennys on suora tulonsiirto pienituloisilta suurituloisille.