Humanae vitae Ihmisarvoista elämää sikiöstä senioriin

terveys

Paahtaako kotisi WLAN täysillä?

Otitko WLAN-modeemisi käyttöön säätämättä lainkaan sen lähetystehoa? Luultavasti kyllä. Minulla on tästä toki vain empiiristä tietoa: esimerkiksi tutun taloyhtiön päätyasunnossa läppärini tunnistaa parhaillaan 5 muuta WLANia oman 30% lähetysteholle asetetun modeemini lisäksi.

Olisiko Mäntsälään aika saada uimahalli?

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erään etelä-savolaisen maalaiskunnan valtuutetut ymmärsivät, että syrjäseutujen palveluja ja syrjäkyläläisten terveyttä saattoi edistää tarjoamalla edullisen, viikottaisen bussikyydin tiettynä arki-iltana keskemmällä sijaitsevalle uimahallille. Nykyisin tuota kuntaa ei ole enää ole, mutta viihtyisä, viihdeuimalaksi konvertoitu halli palvelee paikkakuntalaisten lisäksi mökkiläiskansaa ja jopa rajan takaa tulevia venäläisturisteja.

Tikkurilan uimahalli pimeänä

Klo 5.57 parisenkymmentä kaupunkilaista odottaa ovien aukeamista Tikkurilan uimahallin edustalla. Tilat näyttävät olevan pimeinä ja ovea avaamaan tuleva työntekijä kertoo jo arvatun: uimaan ei pääse, koska allas on pimeänä. Uimaan haluavien täytyy odottaa, että laitosmies tulee sytyttämään valot.

Eräistä kommenteista päättelen, ettei kyseessä ole ihan ensimmäinen kerta kun näin käy. Itselläni ainoa mahdollisuus käydä uimassa on aamukuudesta aamuseitsemään ja jotenkin arvelen, etten ole aamukuudelta pakkasessa aivan yksin tällaisen aikataulun kera.

Julkaise syötteitä