Humanae vitae Ihmisarvoista elämää sikiöstä senioriin

Kaikki blogit puheenaiheesta Sivistys

Ruotsi haluaa kulttuurinsa takaisin

Ruotsalaiset haluavat muutoksen epävakaaseen tilanteeseensa ja kulttuurinsa takaisin.

Tästä on kyse sunnuntain vaaleissa, joissa Ruotsidemokraatit (SD) ottivat hienon vaalivoiton kasvattaen kannatustaan 4,6 prosenttiyksikköä. Toisaalta gallupeihin nähden SD:n vaalivoitto oli odotettua pienempi.

Vaikka media on tuonut esiin SD:n menestykseen johtavia tekijöitä, ovat ne jääneet tarkoituksella pinnallisiksi. Myöskään suurimpien mediatalojen toimittajat eivät ole pystyneet selittämään SD:n vaalimenestystä kovin syvällisesti.

Mitä ruotsalaiset haluavat?

Valtion tehtäviin ei kuulu mediatalon pyörittäminen

Mistä tiedän että meillä katsotaan Ylen Pikku Kakkosta? TV:n ääniä pilkkoo välillä valitus tylsistä ohjelmista. Ja kun nyt asian tarkistin, niin täytyy sanoa että jopa minun makuuni Ylen oma ohjelma, jossa kissapuvussa olevalle näyttelijälle lapsiasiainvaltuutettu lukee monotonosella äänellä YK:n lasten oikeuksia, tuntui aika tylsältä. Lapsieni mielestä parhaita ohjelmia ovat Ylen oman tuotannon sijaan ostetut ohjelmat.

Vapaa sivistystyö – mahdollisuus oppia

Eletään aikaa, jolloin kansalais- ja työväenopistojen työkausi on päättymässä. Kevätnäyttelyt ja muut saavutusten esittelyt ovat nähtävillä viikon parin sisällä - esillä on talven aikana tehtyjä esineitä, teatteria ja tanssia yms. Esillä on vain murto-osa opistojen koko toiminnasta.

Itseaiheutetulla sivistyksen alasajolla on tuhoisat seuraukset

Kiroilukulttuurin yleistyminen on osa laajempaa ongelmaa.  

Matti Seppälä on 16.11 Helsingin Sanomien ”Kiroilu on rumaa” -mielipidekirjoituksessaan harvinaisen osuvasti kirjoittanut nykypäivänä rehottavan ja pelottavalla kasvuvauhdilla lisääntyvän kiroilukulttuurin mielettömyydestä. Kyseessä lienee erityisesti suomalainen, mutta samalla länsimaalainen ongelma. Olen itse 30-kymppinen, oletettavasti Seppälää huomattavasti nuorempi kansalainen, joka on kuitenkin yhtä huolissaan sivistyskulttuurimme rappiosta.

Suvakkihuora sut raiskataan!

Jokainen isänmaallinen uhkailija voi miettiä miltä tuntuu kun latelee noita sairaita fantasioitaan ihmisille sitä miltä tuntuisi jos oma tytär joutuisi tuota kestämään. Poliisia ei kiinnosta, koska tutkinta vie liikaa aikaa.

 

Sairas Suomi, ahdistavat idiootit ihmiset laukovat omia sairaita fantasioitaa huoletta, poliisin siunaksella.

 

Analyysi: Saanko toivottaa "suvakkihuoralle syöpäkuolemaa"? Poliisi ei tutki, koska veisi "useamman työpäivän"

 

 

Päivän Raamattu-pläjäys

Teen poikkeuksen blogini linjasta ja pelkästään siteeraan isoa kirjaa:

Luette evankeliumista Matteuksen mukaan:

1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?

Aleksis Kiven ensimmäinen opettaja Malakias Costiander ja hänen elämänsä

Aleksis Kiven ensimmäinen opettaja Malakias Costiander ja hänen elämänsä

”Vielä nostaa sivistys päätään.”

*

Johdanto

Sivistyksen sukupolvista

[juhlapuhe Raudaskylän lukion ylioppilasjuhlassa 3.6.2017 ]

 

Lukio -etymologiaa

Nimet kantavat merkityksiä. Siksi niiden äärelle on syytä silloin tällöin pysähtyä. Nimi ”lukio” on suomalaisille varsin itsestään selvä sana.

Hyödyllinen tiede

Kuntavaalit voittaneet vihreät onnistuivat profiloitumaan muun muassa koulutuksen puolestapuhujiksi. Se oli hyvä veto, sillä minun nähdäkseni käytännössä kaikki suomalaiset ymmärtävät korkean osaamisen merkityksen yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta.

Suomen parhaat koulut

Koulutus ja sivistys ovat kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Kuntien vastuulla on lasten päivähoito, peruskoulut, lukiot sekä vapaan sivistystyön opistot ja ne omistavat myös ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut. Kunta siis päättää lasten ja nuorten kasvatuksesta ja opetuksesta, sekä laajemminkin kansan sivistyksestä. Ei ihan vähäpätöinen vastuu! Oulun tavoitteena ei voi olla enempää tai vähempää kuin olla Suomen paras koulukaupunki.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä